pasteurelloosi
Tartunta ja aiheuttajat
Kanit ovat erittäin alttiita Pasteurella multocoda-bakteerin aiheuttamalle tulehdukselle, pasteurelloosille. Se on kanin sairauksista yleisin ja hankalin hoitaa. Pasteurella-bakteeria on useita eri kantoja, joiden taudinaiheuttamiskyky vaihtelee. Hyvin hoidetussa terveessä eläimessä ei välttämättä aiheuta minkäälaisia oireita.
Pasteurelloosi tarttuu erittäin helposti yksilöstä toiseen sekä suorassa kontaktissa että pissatartuntana. Useimmiten tartunta tapahtuu kroonisesti sairaasta eläimestä poikasiin sekä siitokseen käytettävästä uroksesta ja naaraasta. Myös täysin oireeton eläin voi levittää tartuntaa edelleen.
Bakteereita on tavallisesti nenäontelossa ja muualla ylemmissä hengitysteissä, keuhkoissa ja silmän kalvoissa, mutta ne voivat levitä kaikkialle elimistön kudoksiin. Altistavat tekijät heikentävät vastustuskykyä, mikä voi aiheuttaa eläimen sairastumisen. Tällöin myös todennäköisyys oireettoman eläimen infektion puhkeamisesta kliiniseksi taudiksi kasvaa. Tavallisin altistava tekijä on stressi. Se johtuu mm. kylmettymisestä, uusista olosuhteista, ahtaudesta, väärästä ravinnosta, puutteellisesta hygieniasta ja muista sairauksista.
Diagnosointi
Pasteurella-bakteeri on usein vaikea eristää viljelyssä, lisäksi tulehdus voi ilmetä sellaisessa paikassa elimistössä, josta on mahdotonta saada näytettä viljeltäväksi. Pasteurelloosi-diagnoosiin päädytään tavallisesti taudin yleisyyden ja tyypillisten oireiden perusteella.
Oireet:
Hoito
Antibioottihoito on aina osana hoitoa riippumatta siitä, mistä pasteurelloosin muodosta on kyse. Pasteurella-bakteeri on herkkä useille antibiooteille. Ongelmana hoidossa on tosin monesti se, ettei antibiootti pääse tulehdusalueelle hankalan sijainnin tai paksun märkäeritteen takia. Nämä "suojassa" olevat bakteerit voivat aiheuttaa taudin uusiutumisen. Hoidon onnistuminen vaihtelee suuresti riippuen myös tulehduksen sijainnista elimistössä. Antibioottihoidon realistisena tavoitteena on saada oireet lievenemään tai parhaimmassa tapauksessa häviämään kokonaan.
Täydellinen parantuminen pasteurelloosista on kuitenkin yleensä mahdotonta, sillä eläin jää hoidosta huolimatta taudinkantajaksi. Se voi tartuttaa muita eläimiä ja sairastua itse myöhemmin. Osa tartunnan saaneista eläimistä voi myös olla taudinkantajia ilman, että ne sairastuvat itse koskaan näkyvään tautiin. Osa potilaista tarvitsee jopa elinikäisen lääkityksen, jotta taudin uusiutumiselta vältyttäisiin.
Antibioottihoito voi kanilla aiheuttaa jopa kuolemaan johtavan ripulin. Antibioottikuurilla olevaa eläintä tuleekin tarkkailla huolellisesti. Mikäli antibioottikuurilla olevan eläimen uloste löystyy, ruokahalu vähenee tai yleistila heikkenee, on lääkkeen antaminen lopetettava välittömästi ja otettava yhteyttä eläinlääkäriin.
Tukihoito
Antibiootin lisäksi annettava muu hoito riippuu infektion aiheuttamista oireista ja sen tarkoituksena on helpottaa eläimen oloa ja parantaa yleiskuntoa. Huonokuntoista eläintä on tarvittaessa syötettävä ja juotettava. Ruokahalua ja yleisvointia parantamaaan annetaan monivitamiinivalmistetta. Eläimelle on taattava rauhallinen ja vedoton paikka ja varmistettava, etteivät muut eläimet häiritse sitä.
Kanit ovat erittäin alttiita Pasteurella multocoda-bakteerin aiheuttamalle tulehdukselle, pasteurelloosille. Se on kanin sairauksista yleisin ja hankalin hoitaa. Pasteurella-bakteeria on useita eri kantoja, joiden taudinaiheuttamiskyky vaihtelee. Hyvin hoidetussa terveessä eläimessä ei välttämättä aiheuta minkäälaisia oireita.
Pasteurelloosi tarttuu erittäin helposti yksilöstä toiseen sekä suorassa kontaktissa että pissatartuntana. Useimmiten tartunta tapahtuu kroonisesti sairaasta eläimestä poikasiin sekä siitokseen käytettävästä uroksesta ja naaraasta. Myös täysin oireeton eläin voi levittää tartuntaa edelleen.
Bakteereita on tavallisesti nenäontelossa ja muualla ylemmissä hengitysteissä, keuhkoissa ja silmän kalvoissa, mutta ne voivat levitä kaikkialle elimistön kudoksiin. Altistavat tekijät heikentävät vastustuskykyä, mikä voi aiheuttaa eläimen sairastumisen. Tällöin myös todennäköisyys oireettoman eläimen infektion puhkeamisesta kliiniseksi taudiksi kasvaa. Tavallisin altistava tekijä on stressi. Se johtuu mm. kylmettymisestä, uusista olosuhteista, ahtaudesta, väärästä ravinnosta, puutteellisesta hygieniasta ja muista sairauksista.
Diagnosointi
Pasteurella-bakteeri on usein vaikea eristää viljelyssä, lisäksi tulehdus voi ilmetä sellaisessa paikassa elimistössä, josta on mahdotonta saada näytettä viljeltäväksi. Pasteurelloosi-diagnoosiin päädytään tavallisesti taudin yleisyyden ja tyypillisten oireiden perusteella.
Oireet:
- Paksu, valkoinen vuoto nenästä ja silmistä
- Kanin etutassujen sisäpinta kastuu sen yrittäessä jatkuvasti pyyhkiä nenäänsä
- Sisäkorvan tulehdus
- Keuhkokuume
- Keuhkopussintulehdus
- Paiseet
- Kohtutulehdus
- Kivesinfektio
- Hammasjuuri-infektio
Hoito
- Antibioottihoito, usein pitkäaikainen sellainen. Jotkut kanit eivät varsinaisesti parane, mutta oireet voidaan pitää kurissa antibiootein. Enrofloksasiini (Baytril) on turvallista pitkäaikaiseen käyttöön. Terveellinen ravinto (heinä ja tuoreruoka) auttaa kania toipumaan. Silmät ja nenä tulee pitää puhtaina ja kanin nesteytyksestä on huolehdittava, jos se ei itse juo tarpeeksi
- Keuhkokuumeeseen sairastuneen kanin toipuminen on epätodennäköisempää, ja jos sen hengitys on vaivalloista, eutanasia on ystävällisin vaihtoehto
- Tulehtunut kohtu ja kivespaiseet voidaan poistaa kirurgisesti
Antibioottihoito on aina osana hoitoa riippumatta siitä, mistä pasteurelloosin muodosta on kyse. Pasteurella-bakteeri on herkkä useille antibiooteille. Ongelmana hoidossa on tosin monesti se, ettei antibiootti pääse tulehdusalueelle hankalan sijainnin tai paksun märkäeritteen takia. Nämä "suojassa" olevat bakteerit voivat aiheuttaa taudin uusiutumisen. Hoidon onnistuminen vaihtelee suuresti riippuen myös tulehduksen sijainnista elimistössä. Antibioottihoidon realistisena tavoitteena on saada oireet lievenemään tai parhaimmassa tapauksessa häviämään kokonaan.
Täydellinen parantuminen pasteurelloosista on kuitenkin yleensä mahdotonta, sillä eläin jää hoidosta huolimatta taudinkantajaksi. Se voi tartuttaa muita eläimiä ja sairastua itse myöhemmin. Osa tartunnan saaneista eläimistä voi myös olla taudinkantajia ilman, että ne sairastuvat itse koskaan näkyvään tautiin. Osa potilaista tarvitsee jopa elinikäisen lääkityksen, jotta taudin uusiutumiselta vältyttäisiin.
Antibioottihoito voi kanilla aiheuttaa jopa kuolemaan johtavan ripulin. Antibioottikuurilla olevaa eläintä tuleekin tarkkailla huolellisesti. Mikäli antibioottikuurilla olevan eläimen uloste löystyy, ruokahalu vähenee tai yleistila heikkenee, on lääkkeen antaminen lopetettava välittömästi ja otettava yhteyttä eläinlääkäriin.
Tukihoito
Antibiootin lisäksi annettava muu hoito riippuu infektion aiheuttamista oireista ja sen tarkoituksena on helpottaa eläimen oloa ja parantaa yleiskuntoa. Huonokuntoista eläintä on tarvittaessa syötettävä ja juotettava. Ruokahalua ja yleisvointia parantamaaan annetaan monivitamiinivalmistetta. Eläimelle on taattava rauhallinen ja vedoton paikka ja varmistettava, etteivät muut eläimet häiritse sitä.
Lähteet: KaniWiki, Eläinlääketieteellinen tiedekunta