ELT Suvi Pohjola-Stenroos Felina kissaklinikka
Kissan epilepsia
Aivojen normaalitoiminnot muodostuvat herkästä tasapainosta "yllyttävien ja jarruttavien säätöjen" kesken. Tasapainon muuttuminen saa aikaan häiriön, jota tavallisesti kutsutaan arkikielessä kouristukseksi tai kohtaukseksi. Kun kouristukset tai kohtaukset ilmenevät toistuvina, voidaan puhua epilepsiasta.
Epilepsia voidaan jaotella joko symptomaattiseksi (sekundaarista) jollekin tai idiopaattiseksi (primaaria). Jaottelun tarkoituksena on arvioida luotettavimmin ennustetta.
Symptomaattisen epilepsian takaa voidaan löytää useita mahdollisia aiheuttavia syitä. Pään "sisäpuolisia" syitä voivat olla mm. rakenteen virheellisyydet: vesipää, pään alueen vammat, mikrobitulehdukset (virukset: FeLV,FIV,FIP, rabies; alkueläimet: toksoplasmoosi, encephalozoonosis; bakteerit; sienet; parasiitit). Myös kasvaimet, rakenteen degeneraatio kehityksen aikana sekä verenkierron häiriöt (tromboembolismi, iskemia, veren hyytymisen häiriöt) saattavat olla taustalta löydettävissä. Pään "ulkopuolisia" mahdollisia syitä ovat mm. myrkytykset (rotanmyrkyt, hyönteismyrkyt, raskasmetallimyrkytykset, rikkaruohomyrkyt, lääkeaineet), aineenvaihdunnalliset sairaudet (hypoglykemia, hypokalsemia, hyperkalemia, happo-emästasapainon häiriöt, hepaattinen enkefalopatia, uremia), ravitsemukselliset puutokset (tiamiinin puute), hapenpuute (sydän- ja verisuonitauti, hengitystiesairaus, synnytysvaikeudet, narkoosin häiriöt, anemia sekä hypertermia (kehon liian suuri lämpötila).
Idiopaattisen epilepsian taustalta löytyy geneettinen poikkeavuus, jota ei toistaiseksi tarkemmin tunneta. Idiopaatinen epilepsia alkaa tavallisimmin erityisen nuorella yksilöllä, kohtaukset toistuvat säännöllisin välein, eikä neurologisessa tutkimuksessa tai yleistilassa löydy poikkemia normaalista. Elleivät kohtaukset ole erityisen rankkoja tai usein toistuvia, ei idiopaattisen epilepsian katsota juurikaan lyhentävän yksilön elinikää. Idiopaattinen epilepsia kissoilla on melko harvinaista.
Epileptinen kohtaus kissalla saattaa alkusyystään riippumatta olla yleistynyt tai paikallinen. Tavallisin kohtaustyyppi on yleistynyt motorinen kohtaus, jota voi edeltää ennakoiva oire: levottomuus, jännittyneisyys, omistajan huomion hakeminen jne. Varsinainen kohtaus kestää 1–5 minuuttia. Oireet ovat ääntelyä, kouristeluja, osittaista tajuttomuutta, virtsaamista, ulostamista ja kuolaamista. Kohtauksen jälkeen kissa saattaa vaikuttaa heti normaalilta tai sillä saattaa ola jälkivaihe, joka muistuttaa ennakko-oiretta. Sen aikana kissa sattaa vaikuttaa sokealta, se vaeltelee, on hämmentynyt, saattaa pelätä, kompastelee, on tavattoman janoinen tai nälkäinen jne.
Harvemmin tavattavia ja huonommin tunnettuja ovat osittaiset motoriset epileptiset kohtaukset. Näissä osa kehoa esim. pään alueen lihakset, yksi tai useampi raaja, tai osa vartalosta kouristuu, kääntyy luonnottomaan asentooon tai kramppaa. Nk. limbisen systeemin häiriötilat saavat aikaan hetkellistä epänormaalia käytöstä, ryntäämistä, yletöntä nuolemista, hännän tai kankkujen pureskelua, hyökkäävää käytöstä ympäristöä kohtaan jne.
Epilepsian diagnostiikassa on erityisen tärkeä merkitys hyvillä esitiedoilla ja kliinisellä tutkimuksella. Epilepsiaa muistuttavia tiloja on useita, idiopaattinen epilepsia on harvinaista. Tutkimukset sisältävät neurologisen tutkimuksen ja täydellisen verenkuvan sekä virtsan tutkimuksen. Koska eläinlääkäri harvemmin näkee potilaansa epileptistä kohtausta, on tärkeää, että potilaan omistaja kuvaa kohtauksen erityisen tarkasti oireineen ja kestoineen. Samoin omistajan tulisi olla selvillä potilaan aikasemmista sairauksista, lääkityksistä, ruokinnasta, mahdollisuudesta saada myrkkyä jne. Mahdollisuuksien mukaan tulee myös testata FeLV, FIV ja FIP, sekä toksoplasmoosi. Tutkimuksiin voidaan myös sisällyttää pään alueen röntgenkuvaus vanhojen murtumien, kasvainten ym. varalta.
Epilepsian hoidossa ensiarvoisen tärkeää on hoitaa kohatuksille altistava taustatekijä, siis se, jonka sekundaarisyynä kohtaus esiintyy. Hoidon ennuste riippuu kyvystä löytää tuo mahdollinen taustatekijä. Jos tutkimuksissa päädytään idiopaattiseen epilepsiaan, on hoidon tavoitteena kohtausten estäminen käyttämällä estolääkitystä. Ihannelääkitys estäisi kohtaukset ilman haittavaikutuksia. Valitettavasti tällaista ihannelääkettä ei ole. Hoidon tavoitteena joudutaankin pitämään mahdollisimman harvojen ja lievien kohtausten esiintymistä ilman havaittavia haittavaikutuksia. Sopiva annostus kullekin yksilölle säädetään eläinlääkärin ja omistajan yhteistyössä, tavallisimmin käytetty valmiste on fenobarbitaalia. Se on edullista ja tehokasta. Hoidon alusta kestää noin 2 viikkoa, kunnes kohtaukset hillitsevä pitoisuus seerumissa on asettunut. Sivuvaikutuksia ovat tasapainohäiriöt, liiallinen juominen ja syöminen, riitaisuus ja levottomuus. Sivuvaikutukset katoavat itsekseen yleensä muutamien päivien kuluttua. Tarkka lääkkeen määrän laskeminen seerumista on mahdollista ottamalla verikoe erikoistutkimukseen. Näin tehdään esim. huonosti muuten säädettävän lääkityksen kohdalla tai kun lääkityksen alkamisesta ja hyvästä vasteesta huolimatta esim. vuosien kuluttua alkaa kohtauksia jälleen esiintyä. Satunnaisesti tavataan kissalla nk. status epilepticus -tila, joka on pitkittynyt voimakas kohtaus. Tila vaatii välitöntä hoitoa, koska sen seurauksena sattaa elimistöön jäädä pysyviä muutoksia, tai pahimmassa tapauksessa se johtaa kuolemaan.
Hyvässä hoitotasapainossa oleva epilepsiapotilas voi nauttia normaalielämästä siinä missä muutkin lemmikit. Ylenmääräistä stressiä on kuitenkin syytä varoa; kukin kasvattaja ja omistaja ilmeisimmin tuntee joukkonsa, sen stressit ja stressinsietokyvyn.
Epilepsia voidaan jaotella joko symptomaattiseksi (sekundaarista) jollekin tai idiopaattiseksi (primaaria). Jaottelun tarkoituksena on arvioida luotettavimmin ennustetta.
Symptomaattisen epilepsian takaa voidaan löytää useita mahdollisia aiheuttavia syitä. Pään "sisäpuolisia" syitä voivat olla mm. rakenteen virheellisyydet: vesipää, pään alueen vammat, mikrobitulehdukset (virukset: FeLV,FIV,FIP, rabies; alkueläimet: toksoplasmoosi, encephalozoonosis; bakteerit; sienet; parasiitit). Myös kasvaimet, rakenteen degeneraatio kehityksen aikana sekä verenkierron häiriöt (tromboembolismi, iskemia, veren hyytymisen häiriöt) saattavat olla taustalta löydettävissä. Pään "ulkopuolisia" mahdollisia syitä ovat mm. myrkytykset (rotanmyrkyt, hyönteismyrkyt, raskasmetallimyrkytykset, rikkaruohomyrkyt, lääkeaineet), aineenvaihdunnalliset sairaudet (hypoglykemia, hypokalsemia, hyperkalemia, happo-emästasapainon häiriöt, hepaattinen enkefalopatia, uremia), ravitsemukselliset puutokset (tiamiinin puute), hapenpuute (sydän- ja verisuonitauti, hengitystiesairaus, synnytysvaikeudet, narkoosin häiriöt, anemia sekä hypertermia (kehon liian suuri lämpötila).
Idiopaattisen epilepsian taustalta löytyy geneettinen poikkeavuus, jota ei toistaiseksi tarkemmin tunneta. Idiopaatinen epilepsia alkaa tavallisimmin erityisen nuorella yksilöllä, kohtaukset toistuvat säännöllisin välein, eikä neurologisessa tutkimuksessa tai yleistilassa löydy poikkemia normaalista. Elleivät kohtaukset ole erityisen rankkoja tai usein toistuvia, ei idiopaattisen epilepsian katsota juurikaan lyhentävän yksilön elinikää. Idiopaattinen epilepsia kissoilla on melko harvinaista.
Epileptinen kohtaus kissalla saattaa alkusyystään riippumatta olla yleistynyt tai paikallinen. Tavallisin kohtaustyyppi on yleistynyt motorinen kohtaus, jota voi edeltää ennakoiva oire: levottomuus, jännittyneisyys, omistajan huomion hakeminen jne. Varsinainen kohtaus kestää 1–5 minuuttia. Oireet ovat ääntelyä, kouristeluja, osittaista tajuttomuutta, virtsaamista, ulostamista ja kuolaamista. Kohtauksen jälkeen kissa saattaa vaikuttaa heti normaalilta tai sillä saattaa ola jälkivaihe, joka muistuttaa ennakko-oiretta. Sen aikana kissa sattaa vaikuttaa sokealta, se vaeltelee, on hämmentynyt, saattaa pelätä, kompastelee, on tavattoman janoinen tai nälkäinen jne.
Harvemmin tavattavia ja huonommin tunnettuja ovat osittaiset motoriset epileptiset kohtaukset. Näissä osa kehoa esim. pään alueen lihakset, yksi tai useampi raaja, tai osa vartalosta kouristuu, kääntyy luonnottomaan asentooon tai kramppaa. Nk. limbisen systeemin häiriötilat saavat aikaan hetkellistä epänormaalia käytöstä, ryntäämistä, yletöntä nuolemista, hännän tai kankkujen pureskelua, hyökkäävää käytöstä ympäristöä kohtaan jne.
Epilepsian diagnostiikassa on erityisen tärkeä merkitys hyvillä esitiedoilla ja kliinisellä tutkimuksella. Epilepsiaa muistuttavia tiloja on useita, idiopaattinen epilepsia on harvinaista. Tutkimukset sisältävät neurologisen tutkimuksen ja täydellisen verenkuvan sekä virtsan tutkimuksen. Koska eläinlääkäri harvemmin näkee potilaansa epileptistä kohtausta, on tärkeää, että potilaan omistaja kuvaa kohtauksen erityisen tarkasti oireineen ja kestoineen. Samoin omistajan tulisi olla selvillä potilaan aikasemmista sairauksista, lääkityksistä, ruokinnasta, mahdollisuudesta saada myrkkyä jne. Mahdollisuuksien mukaan tulee myös testata FeLV, FIV ja FIP, sekä toksoplasmoosi. Tutkimuksiin voidaan myös sisällyttää pään alueen röntgenkuvaus vanhojen murtumien, kasvainten ym. varalta.
Epilepsian hoidossa ensiarvoisen tärkeää on hoitaa kohatuksille altistava taustatekijä, siis se, jonka sekundaarisyynä kohtaus esiintyy. Hoidon ennuste riippuu kyvystä löytää tuo mahdollinen taustatekijä. Jos tutkimuksissa päädytään idiopaattiseen epilepsiaan, on hoidon tavoitteena kohtausten estäminen käyttämällä estolääkitystä. Ihannelääkitys estäisi kohtaukset ilman haittavaikutuksia. Valitettavasti tällaista ihannelääkettä ei ole. Hoidon tavoitteena joudutaankin pitämään mahdollisimman harvojen ja lievien kohtausten esiintymistä ilman havaittavia haittavaikutuksia. Sopiva annostus kullekin yksilölle säädetään eläinlääkärin ja omistajan yhteistyössä, tavallisimmin käytetty valmiste on fenobarbitaalia. Se on edullista ja tehokasta. Hoidon alusta kestää noin 2 viikkoa, kunnes kohtaukset hillitsevä pitoisuus seerumissa on asettunut. Sivuvaikutuksia ovat tasapainohäiriöt, liiallinen juominen ja syöminen, riitaisuus ja levottomuus. Sivuvaikutukset katoavat itsekseen yleensä muutamien päivien kuluttua. Tarkka lääkkeen määrän laskeminen seerumista on mahdollista ottamalla verikoe erikoistutkimukseen. Näin tehdään esim. huonosti muuten säädettävän lääkityksen kohdalla tai kun lääkityksen alkamisesta ja hyvästä vasteesta huolimatta esim. vuosien kuluttua alkaa kohtauksia jälleen esiintyä. Satunnaisesti tavataan kissalla nk. status epilepticus -tila, joka on pitkittynyt voimakas kohtaus. Tila vaatii välitöntä hoitoa, koska sen seurauksena sattaa elimistöön jäädä pysyviä muutoksia, tai pahimmassa tapauksessa se johtaa kuolemaan.
Hyvässä hoitotasapainossa oleva epilepsiapotilas voi nauttia normaalielämästä siinä missä muutkin lemmikit. Ylenmääräistä stressiä on kuitenkin syytä varoa; kukin kasvattaja ja omistaja ilmeisimmin tuntee joukkonsa, sen stressit ja stressinsietokyvyn.
Lähde: KissaWiki