KoiraKoira eli kesykoira (Canis lupus familiaris, aiemmin Canis familiaris) on suden kesy jalostettu muoto. Se kuuluu nisäkkäiden luokkaan ja koiraeläinten heimoon. Koira on petoeläin.
Koira on ihmisen kesyttäimistä eläimistä kaikista vanhin. Kesyyntymisen alkuaikoina koirasta oli hyötyä varoittavana vahtina sekä jätteensyöjänä. Pohjoisessa koira oli tehokas vetoapu ja karjankasvatuksen alkasessa sitä käytettiin myös apuna paimennukseen. Myös metsästyksessä koira on ollut korvaamaton apu. Vielä nykyäänkin koira on arvokas apulainen eri työtehtävissä. Koiran tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet ja mukaan on tullut muun muassa huume-, opas., vartio- sekä pelastuskoiria; monissa tehtävissä hyödynnetään koiran tarkkaa hajuaistia. Erityisesti ihmisen kanssa kasvatetut koirat on helppo opettaa tekemään asioita ihmisen käskystä ja ne ovat helposti motivoitavissa makupaloilla, leluilla tai sosiaalisella kontaktilla. Tämä vaihtelee toki rodun mukaan. Monet ihmiset pitävät koiria lemmikkeinä; koira on Euroopan toiseksi yleisin kotieläin kesykissan jälkeen. Suomessa suhteet ovat päinvastoin, koiria on enemmän, 600 000, joista puhdasrotuisia on 450 000. Koirarotuja on Suomessa yli 300 ja jokaiselle rodulle on oma rotujärjestö tai -yhdistys. Vuosittain Kennelliitto rekisteröi noin 50 000 koiraa. Koira on sosiaalisesti älykäs eläin ja pennusta saakka ihmisen kanssa kasvanut koira oppii melko nopeasti tulkitsemaan ihmisen eleitä. Ihmiset voivat oppia tulkisemaan koiran viestintää. Koirat viestivät keskenään pääasiassa eleillä, ilmeillä sekä äänillä. Koirille on ominaista reviirikäyttäytyminen. Koira myös merkitsee reviiriään virtsalla ja ulosteilla. |
Alkuperä
Koiraa on jo pitkään pidetty suden alalajina. Susien luita on löytynyt ihmisten esivanhempien luiden läheisyydestä jo 300 000-400 000 vuoden takaa, eli ihmiset ja sudet ovat jo tuolloin metsästäneet samoilla riistamailla. Kuitenkin kesykoira eroaa enemmän muista koiraeläimistä, kuin mikään muu koiraeläinlaji, joten on täysin perusteltua pitää koiraa täysin omana lajinaankin. Geneettiset erot koiraeläinten sukujen välillä ovat pienempiä kuin erot eri ihmisyksiköiden välillä. Koira ja sen luonnonvaraiset sukulaiset pystyvät yhä lisääntymään keskenään. Ympäristö ei ole koskaan ajanut koiraeläimiä oikeaan lajiutumiseen. Niiden kannat eivät ole täysin eristyksissä toisistaan ja hidasta geeninvaihtoa kantojen välillä tapahtuu koko ajan.
Koirien kesyyntyminen on ilmeisesti tapahtunut samoihin aikoihin, kun ihmiset alkoivat viljellä maata ja asutuksista tuli pysyviä. Ihmisten jätteet ja jätökset houkuttelivat paikalle erilaisia eläimiä: torakoita, rottia ja susia. Rohkeimmat ja vähiten ihmisiä arastelevat sudet saivat parhaat ruokapalat tunkioilta, jolloin populaatio muuttui pikkuhiljaa kesymmäksi. Samalla suden rakenne muuttui: se ei tarvinnut enää suurta kokoa ja isoja aivoja suurriistan metsästämiseen tai suuria hampaita saaliin paloitteluun. Noin 14 000 eaa. ihmisten lähellä eläneiden koiraeläinten rakenteessa alkoi näkyä merkkejä muutoksista. Selviä merkkejä kesyyntymisestä on jo yli 10 000 vuoden takaa, ja läheistä vuorovaikutusta koiran ja ihmisen välillä on ollut jo 40 000 vuotta sitten. Mitokondrio-DNA-vertailussa on käynyt ilmi, että koirat ja sudet erkanivat ensimmäisen kerran toisistaan jo yli 100 000 vuotta sitten. Tutkimuksissa selvisi myös, että erillisiä koiralinjoja on erkaantunut luonnon koiraeläimistä neljään eri otteeseen, mikä saattaa selittää nykykoirarotujen suuresti vaihtelevan ulkomuodon ja käyttäytymisen. Jos kesykoirat olisivat erkaantuneet muista koiraeläimistä yhdellä kertaa, koiran lajinsisäiset geneettiset vaihtelut olisivat paljon nykyistä pienempiä.
Aikoinaan monet arvovaltaiset tutkijat ovat katsoneet koiran polveutuvan suden ohella muista Canis-suvun lajeista, esimerkiksi itävaltalainen etologi Konrad Lorenz on päätellyt sekä ulkonäköpiirteiden että luonteen perusteella suuren osan koiraroduista olevan kultasakaalin (C. aureus) tyyppisiä ja siitä polveutuvia
Koira on kotieläimistä muunnelluin ja eri rotuja on huomattavan monta. Monien rotujen historia tunnetaan tarkasti ja tiedetään miten ne on jalostettu tiettyyn erikoistarkoitukseen. Eurooppalaisissa roduissa katsotaan olevan runsaasti intialaisen suden vaikutusta. Vinttikoira- ja pystykorvatyypit ovat vanhoja intialaisperäisiä koirarotuja. Mastiffi-tyyppisten koirien katsotaan polveutuvan isoista ja lyhytkuonoisista tiibetiläisistä susista. Monet pikkukoirat, kuten spanieli-, terrieri- ja pointterityyppit, ovat osin eurooppalaisperäisiä. Ne voivat olla peräisin Lähi-idässä kesyyntyneistä susikannoista. Pieniä ja vanhoja koirarotuja on myös Amerikassa ja Kiinassa. Kaikki koirat eroavat susista selvimmin heikon hammas- ja leukarakenteen vuoksi.
Koirien kesyyntymistä on tutkittu myös empiirisesti. Biologi Dmitri Beljajevi on onnistunut jalostamaan turkistarhanketuista ihmisystävällisiä jo kuudennessa sukupolvessa. Samalla sivuvaikutuksena kettujen ulkomuoto muuttui koiramaisemmaksi (mm. laikukas turkki, kippurahäntä ja luppakorvat) sekä aikuistuivat hitaammin.
Koirilla on vain kahta eri tyyppistä tappisolua, minkä takia ne ovat luonnostaan punavihervärisokeita. Niillä on huomattavasti enemmän sauvasoluja kuin ihmisillä, joten niiden hämäränäkö on parempi kuin ihmisellä.
Koirien kesyyntyminen on ilmeisesti tapahtunut samoihin aikoihin, kun ihmiset alkoivat viljellä maata ja asutuksista tuli pysyviä. Ihmisten jätteet ja jätökset houkuttelivat paikalle erilaisia eläimiä: torakoita, rottia ja susia. Rohkeimmat ja vähiten ihmisiä arastelevat sudet saivat parhaat ruokapalat tunkioilta, jolloin populaatio muuttui pikkuhiljaa kesymmäksi. Samalla suden rakenne muuttui: se ei tarvinnut enää suurta kokoa ja isoja aivoja suurriistan metsästämiseen tai suuria hampaita saaliin paloitteluun. Noin 14 000 eaa. ihmisten lähellä eläneiden koiraeläinten rakenteessa alkoi näkyä merkkejä muutoksista. Selviä merkkejä kesyyntymisestä on jo yli 10 000 vuoden takaa, ja läheistä vuorovaikutusta koiran ja ihmisen välillä on ollut jo 40 000 vuotta sitten. Mitokondrio-DNA-vertailussa on käynyt ilmi, että koirat ja sudet erkanivat ensimmäisen kerran toisistaan jo yli 100 000 vuotta sitten. Tutkimuksissa selvisi myös, että erillisiä koiralinjoja on erkaantunut luonnon koiraeläimistä neljään eri otteeseen, mikä saattaa selittää nykykoirarotujen suuresti vaihtelevan ulkomuodon ja käyttäytymisen. Jos kesykoirat olisivat erkaantuneet muista koiraeläimistä yhdellä kertaa, koiran lajinsisäiset geneettiset vaihtelut olisivat paljon nykyistä pienempiä.
Aikoinaan monet arvovaltaiset tutkijat ovat katsoneet koiran polveutuvan suden ohella muista Canis-suvun lajeista, esimerkiksi itävaltalainen etologi Konrad Lorenz on päätellyt sekä ulkonäköpiirteiden että luonteen perusteella suuren osan koiraroduista olevan kultasakaalin (C. aureus) tyyppisiä ja siitä polveutuvia
Koira on kotieläimistä muunnelluin ja eri rotuja on huomattavan monta. Monien rotujen historia tunnetaan tarkasti ja tiedetään miten ne on jalostettu tiettyyn erikoistarkoitukseen. Eurooppalaisissa roduissa katsotaan olevan runsaasti intialaisen suden vaikutusta. Vinttikoira- ja pystykorvatyypit ovat vanhoja intialaisperäisiä koirarotuja. Mastiffi-tyyppisten koirien katsotaan polveutuvan isoista ja lyhytkuonoisista tiibetiläisistä susista. Monet pikkukoirat, kuten spanieli-, terrieri- ja pointterityyppit, ovat osin eurooppalaisperäisiä. Ne voivat olla peräisin Lähi-idässä kesyyntyneistä susikannoista. Pieniä ja vanhoja koirarotuja on myös Amerikassa ja Kiinassa. Kaikki koirat eroavat susista selvimmin heikon hammas- ja leukarakenteen vuoksi.
Koirien kesyyntymistä on tutkittu myös empiirisesti. Biologi Dmitri Beljajevi on onnistunut jalostamaan turkistarhanketuista ihmisystävällisiä jo kuudennessa sukupolvessa. Samalla sivuvaikutuksena kettujen ulkomuoto muuttui koiramaisemmaksi (mm. laikukas turkki, kippurahäntä ja luppakorvat) sekä aikuistuivat hitaammin.
Koirilla on vain kahta eri tyyppistä tappisolua, minkä takia ne ovat luonnostaan punavihervärisokeita. Niillä on huomattavasti enemmän sauvasoluja kuin ihmisillä, joten niiden hämäränäkö on parempi kuin ihmisellä.
Lähde: Wikipedia