Kani
Lemmikkikani eli kesykani on nimitys kaniinin (Oryctolagus cuniculus) kesylle, lemmikkieläimenä pidetylle muodolle. Kani on luonnostaan arka eläin ja se tarvitsee paljon rauhallista käsittelyä kesyyntyäkseen.
Kesykanit polveutuvat villikaniineista, jotka ovat sukua Suomessa esiintyville rusakoille ja metsäjäniksille. Kaniini kesytettiin alun perin lihan ja nahkojen tuotantoon, mutta nykyään siitä on kehitetty erilaisia lemmikkikanirotuja. Kaneja on eri kokoisia. Pienimpiä ovat alle 1 kg painoiset kääpiörodut, kuten kääpiöjänis ja hermeliini, ja suurimpia jättirodut, kuten belgianjätti, joka painaa täysikokoisena yli 7 kg, jotkut jopa 14–15 kg. Myös ranskanluppakorvakanit painavat keskimäärin n. 7 kg. Kaneja on useina eri väri- ja kuviomuunnoksina, sekä esimerkiksi luppakorvaisia rotuja. Kaneista on kehitetty normaalikarvaisen rinnalle myös erilaisia turkkimuunnoksia, kuten pitkäkarvainen, silkkikarvainen ja villakarvainen. |
Historiaa
Foinikialaiset olivat ilmeisesti ensimmäisiä, joille tuli mieleen villikaniinien kesyttäminen, mutta vasta muinaiset roomalaiset aloittivat villikaniinien tarhaamisen. Tämän mukana villikaniinit levisivät ympäri Eurooppaa.
1000-1100-luvuilla kaniinit olivat erityisen suosittuja. Niitä kuljetettiin uusiin maihin, ne olivat suosittuja kotieläimiä ja niitä suojeltiin. Tästä alkaneen jalostustyön ansiosta kehittyi monia erilaisia kanirotuja, joita käytettiin mm. lihan ja turkisten tuottamiseen, lemmikeiksi ja tutkimustarkoituksiin.
Vuonna 1874 pidettiin ensimmäinen kaninäyttely Bremenissä. Hiljalleen tämän jälkeen alkoi ilmestyä erilaisia kaniyhdistyksiä, joidenka tavoitteena oli saada aikaan monenlaisia kanirotuja, joista olisi paljon hyötyä moniin tarkoituksiin.
Villikaniinit ovat siis kesykaneillemme lähempää sukua kuin jänikset. Myös meidän kesykaniemme elintavat perytyvät pitkälti villikaniineilta; Kaniinit ovat innokaita kaivajia, varsinkin naaraat, joiden täytyy kaivaa poikasilleen pesä. Kaniinit pitävät pesänsä hyvin puhtaina ja niillä on erikseen käymäläkolot. Kaniinit ovat merkinneet oman reviirialueensa hajumerkein, joten ulkopuoliset kaniinit ymmärtävät pitää varansa eivätkä tunkeudu vieraalle alueelle. Kaniinit ovat myös hämäräeläimiä. Ne tulevat koloistaan esiin illalla, jonne ne palaavat taas aamulla lepäämään. Maan pinnalla kaniinit liikkuvat varsin laajalla alueella, yleensä noin 20 hehtaarin kokoisella. Tämän peruusteella voi päätellä, että myös meidän kesykanimme tarvitsevat paljon liikuntaa.
Kaikkien jäniseläinten ruokavalio on hyvin samantyyppinen. Ne ovat kasvissyöjiä, joidenka pääravintona on heinät ja pehmeät versot. Talvisin ne tyytyvät puun kuoreen, sillä ruohoa ei ole saatavilla. Yksi jäniseläinten erikoisuus on niiden kyky käyttää osa ravinnostaan kahteen kertaan. Kaniinit ulostavat kahdentyyppisiä ulosteita, pehmeitä umpisuolipapanoita, joista ne saavat elintärkeitä B-vitamiineja sekä kovia papanoita.
Villikaniinit ovat yksiavioisia (toisin kuin jänikset). Kaniinipariskunta lepää aina samassa kolossa ja ne kulkevat usein yhdessä. Vaikka uros saattaa astua myös vieraita naaraita, nämä toiset naaraat eivät koskaan saa tulla sen koloon. Villikaniinien pariutumisaika alkaa helmi-maaliskuusta ja tiineys kestää tavallisesti 28-31 päivää eli yhtä kauan kuin meidän kesykaneillamme. Naaras synnyttää uuden poikueen niin usein kuin ehtii, aina syksyyn saakka. Uros voi astua kaninaaraan heti sen synnytettyä poikaset. Poikasia tulee yleensä 2-8 kappaletta.
1000-1100-luvuilla kaniinit olivat erityisen suosittuja. Niitä kuljetettiin uusiin maihin, ne olivat suosittuja kotieläimiä ja niitä suojeltiin. Tästä alkaneen jalostustyön ansiosta kehittyi monia erilaisia kanirotuja, joita käytettiin mm. lihan ja turkisten tuottamiseen, lemmikeiksi ja tutkimustarkoituksiin.
Vuonna 1874 pidettiin ensimmäinen kaninäyttely Bremenissä. Hiljalleen tämän jälkeen alkoi ilmestyä erilaisia kaniyhdistyksiä, joidenka tavoitteena oli saada aikaan monenlaisia kanirotuja, joista olisi paljon hyötyä moniin tarkoituksiin.
Villikaniinit ovat siis kesykaneillemme lähempää sukua kuin jänikset. Myös meidän kesykaniemme elintavat perytyvät pitkälti villikaniineilta; Kaniinit ovat innokaita kaivajia, varsinkin naaraat, joiden täytyy kaivaa poikasilleen pesä. Kaniinit pitävät pesänsä hyvin puhtaina ja niillä on erikseen käymäläkolot. Kaniinit ovat merkinneet oman reviirialueensa hajumerkein, joten ulkopuoliset kaniinit ymmärtävät pitää varansa eivätkä tunkeudu vieraalle alueelle. Kaniinit ovat myös hämäräeläimiä. Ne tulevat koloistaan esiin illalla, jonne ne palaavat taas aamulla lepäämään. Maan pinnalla kaniinit liikkuvat varsin laajalla alueella, yleensä noin 20 hehtaarin kokoisella. Tämän peruusteella voi päätellä, että myös meidän kesykanimme tarvitsevat paljon liikuntaa.
Kaikkien jäniseläinten ruokavalio on hyvin samantyyppinen. Ne ovat kasvissyöjiä, joidenka pääravintona on heinät ja pehmeät versot. Talvisin ne tyytyvät puun kuoreen, sillä ruohoa ei ole saatavilla. Yksi jäniseläinten erikoisuus on niiden kyky käyttää osa ravinnostaan kahteen kertaan. Kaniinit ulostavat kahdentyyppisiä ulosteita, pehmeitä umpisuolipapanoita, joista ne saavat elintärkeitä B-vitamiineja sekä kovia papanoita.
Villikaniinit ovat yksiavioisia (toisin kuin jänikset). Kaniinipariskunta lepää aina samassa kolossa ja ne kulkevat usein yhdessä. Vaikka uros saattaa astua myös vieraita naaraita, nämä toiset naaraat eivät koskaan saa tulla sen koloon. Villikaniinien pariutumisaika alkaa helmi-maaliskuusta ja tiineys kestää tavallisesti 28-31 päivää eli yhtä kauan kuin meidän kesykaneillamme. Naaras synnyttää uuden poikueen niin usein kuin ehtii, aina syksyyn saakka. Uros voi astua kaninaaraan heti sen synnytettyä poikaset. Poikasia tulee yleensä 2-8 kappaletta.
Lähteet: Wikipedia, TietoaKaneista-sivusto