Sivun aiheet:
Jos haluat lukea vain tiettyä osa-aluetta, paina ctrl ja F niin selaimen yläosaan avautuu hakulaatikko (pitäisi toimia useimmilla selaimilla)
- Kanit ja niiden hoito
- Kanin hankkiminen
- Luovutusikä ja sukukypsyys
- Sisäsiisteys
- Häkki
- Hoito ja käsittely
- Ruokinta
- Harrastukset
Jos haluat lukea vain tiettyä osa-aluetta, paina ctrl ja F niin selaimen yläosaan avautuu hakulaatikko (pitäisi toimia useimmilla selaimilla)
kanit ja niiden hoito
Kanit ovat olleet jo pitkään yleisiä lemmikkeinä. Kanit ovat laumaeläimiä, jotka ovat vilkkaimmillaan illalla ja yöllä. Kani kuuluu eksoottisten eläinten ryhmään. Kani ei ole jyrsijä vaan se lukeutuu jäniseläinten lahkoon. Kani voi paremmin, kun sillä on oma lajitoveri tukena ja turvana. Kaksi urosta eivät yleensä tule toimeen keskenään, joten on parempi hankkia kaksi naarasta tai kanipariskunta, joista toinen tai molemmat on leikattu. Kanin elinikä on noin 5‒10 vuotta. Kani voi oikein hoidettuna elää jopa yli kymmenen vuotiaaksi. Elinikä riippuu kuitenkin rodusta. Kanin hoito ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista kuin mitä yleisesti luullaan. Se tarvitsee muutakin kuin häkin, jossa istua ja pari salaatinlehteä silloin, kun omistaja muistaa. Mikään hankala hoidokki kani ei kuitenkaan ole, jos mielenkiintoa vain riittää.
kanin hankkiminen
Kanit ovat erittäin seurallisia ja viihtyvät ihmisten kanssa, joten niille on pidettävä paljon seuraa. Ellei kanille ole tarpeeksi aikaa, sille kannattaa hankkia toinen kani ystäväksi. Jos hankkit uroksen ja naaraan, on parasta leikkauttaa ainakin uros. Kaksi kastroitua urosta saattavat tulla toimeen keskenään, mutta kaikista varminta on hankkia kaksi naarasta, koska ne tulevat yleensä erittäin hyvin toimeen keskenään (varsinkin jos ne ovat samasta poikueesta).
Kania hankkiessa on oltava tarkka siitä, ettei sitä ole vieroitettu sisaruksistaan liian aikaisin. Sopiva luovutusikä on 8-10 viikkoa. Kun kani on vieroitettu emosta (6-8 viikon iässä), se ei vielä tarkoita sitä, että se on valmis lähtemään uuteen kotiin. Sen sosiaalistumisen kannalta on tärkeää, että se saa olla vielä emosta vieroitettuna sisarustensa kanssa.
Kanin voi joko ostaa eläinkaupasta tai kasvattajalta. Eläinkaupassa kanit ovat harvoin rotukaneja. Poikasina ne saattavat hyvinkin näyttää "kääpiökaneilta", mutta niistä saattaa kasvaa yllättävän suuria. Jos haluaa hankkia itselleen rotukanin, kannattaa kääntyä kasvattajan puoleen. Kasvattajilta kaneja saa yleensä halvemmalla kuin eläinkaupasta. Kanin rekisteröinti käytäntö on muuttunut.
Kasvattajalta (tai muualta) ei saa enää rekisteröityä poikasta. Kanit
rekisteröidään nykyisin aikasintaan 6 kuukauden iässä, rekisteröintiin vaaditaan riittävät polveutumispisteet ja hyväksytty A-luokan arvostelu. Kasvattajalta ostetulla kanilla on kuitenkin rekisteröintimahdollisuus, kun sen mukana tulevat paperit ja vasemman korva tatuointi (jotka siis myös rekisteröintiin vaaditaan), kunhan kani vain saa A-luokasta pisteet.
Kania hankkiessa on oltava tarkka siitä, ettei sitä ole vieroitettu sisaruksistaan liian aikaisin. Sopiva luovutusikä on 8-10 viikkoa. Kun kani on vieroitettu emosta (6-8 viikon iässä), se ei vielä tarkoita sitä, että se on valmis lähtemään uuteen kotiin. Sen sosiaalistumisen kannalta on tärkeää, että se saa olla vielä emosta vieroitettuna sisarustensa kanssa.
Kanin voi joko ostaa eläinkaupasta tai kasvattajalta. Eläinkaupassa kanit ovat harvoin rotukaneja. Poikasina ne saattavat hyvinkin näyttää "kääpiökaneilta", mutta niistä saattaa kasvaa yllättävän suuria. Jos haluaa hankkia itselleen rotukanin, kannattaa kääntyä kasvattajan puoleen. Kasvattajilta kaneja saa yleensä halvemmalla kuin eläinkaupasta. Kanin rekisteröinti käytäntö on muuttunut.
Kasvattajalta (tai muualta) ei saa enää rekisteröityä poikasta. Kanit
rekisteröidään nykyisin aikasintaan 6 kuukauden iässä, rekisteröintiin vaaditaan riittävät polveutumispisteet ja hyväksytty A-luokan arvostelu. Kasvattajalta ostetulla kanilla on kuitenkin rekisteröintimahdollisuus, kun sen mukana tulevat paperit ja vasemman korva tatuointi (jotka siis myös rekisteröintiin vaaditaan), kunhan kani vain saa A-luokasta pisteet.
- Varmista että kani on luovutusikäinen ostohetkellä (vähintään 8 viikkoa)
- Kanin tulisi olla terveen oloinen; vuotamattomat silmät ja nenä, puhdas takapuoli ja korvat, oikea purenta.
- Käytä kauppakirjaa
- Pyydä evääksi ruokaa, jota kani on syönyt, suolisto-ongelmariskin pienentämiseksi.
- Jos aiot viedä kanin joskus näyttelyihin, on kanilla oltava sekä vasemmassa että oikeassa korvassa tunnistetatuoinnit ulkomuotoluokissa.
- Jos aiot harrastaa vain pet-luokkia, riittää vasemman korvan tatuointi.
- Jos haluat joskus rekisteröidä kanin, pyydä kanille siihen vaadittavat viralliset sukutaulut tai rekisteröintitodistukset.
Luovutusikä ja sukukypsyys
Kanin sopiva luovutusikä on 8‒10 viikkoa, mutta tämän jälkeen se tarvitsee vielä sosiaalistumista sisarustensa ja emonsa kera. Uuteen kotiin kani on valmis vasta sosiaalistumisen jälkeen. Kanin sukupuolta ei välttämättä pysty erottamaan vielä luovutusiässä. Sukukypsyys riippuu kanin rodusta, mutta myös ympäristöstä ja kanin kasvunopeudesta. Eläinlääkäri Pilvi Lassilan mukaan pienet rodut saavuttavat sukukypsyyden yleensä aikaisemmin (3‒5 kk) kuin suuret rodut (8 kk). Lassilan mukaan kaikki luppakorvat kehittyvät yleensä hitaammin kuin muut rodut. Sukukypsyys ei kuitenkaan aina mene iän tai rodun mukaan vaan on olemassa myös yksilökohtaisia eroja. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden tavallisesti uroksia aiemmin ja naaraiden läsnäolo taas voi nopeuttaa urosten sukukypsyyden kehittymistä. Lassilan mukaan sukukypsyys saavutetaan usein kasvupyrähdyksen jälkeen, jolloin kanista tulee aikuisen kokoinen. Nuorimmat sukukypsät kanit ovat vain 6‒viikkoisia ja viimeistään 3,5‒4 kuukauden iässä eri sukupuolet pitäisi erottaa. Urosten kastroimista suositellaan ei-toivotun reviirikäyttäytymisen vuoksi ja lisääntymisen estämiseksi. Naaraiden sterilointi puolestaan estää valeraskauksia, kohtutulehduksia ja kohtukasvaimia. Kanien sterilointi ja kastrointi kannattaa tehdä kun kanit ovat nuoria ja terveitä, sillä nukuttaminen on aina pieneläimelle riski.
Kanin sukupuoli määritetään painamalla varovasti sormilla sukupuoliaukon molempia puolia. Sukupuoliaukosta tulee esiin joko pitkulainen tai pyöreähkö osa. Naaraan sukupuolielinten alue on pitkulainen, kun taas uroksella pyöreämpi. Naaraan peräaukko on lähempänä sukupuoliaukkoa kuin uroksen. Täysikasvuisen uroksen erottaa helposti naaraasta, koska kivespussit näkyvät ja tuntuvat selvinä kohoumina. Helpoiten sukupuolen määrittäminen onnistuu, kun toinen pitää kania sylissä ja toinen tarkistaa sukupuolen. Oikea nostotapa on laittaa vasen käsi kanin etujalkojen väliin ja oikea käsi tukemaan kanin takapäätä ja takajalkoja. Vatsasta eikä varsinkaan korvista kania ei saisi nostaa, sillä nämä otteet aiheuttavat kanille kipua. Väärä nostotapa saa kanin pelkäämään ihmistä, jolloin siitä ei ehkä koskaan tule kesyä. Peiton heittäminen kanin päälle on myös väärä tapa saada kani syliin, sillä se oppii nopeasti pelkäämään näitä ”ilmahyökkäyksiä”. Jos et heti saa kania kiinni, yritä myöhemmin uudelleen – herkkujen kera.
Kanin sukupuoli määritetään painamalla varovasti sormilla sukupuoliaukon molempia puolia. Sukupuoliaukosta tulee esiin joko pitkulainen tai pyöreähkö osa. Naaraan sukupuolielinten alue on pitkulainen, kun taas uroksella pyöreämpi. Naaraan peräaukko on lähempänä sukupuoliaukkoa kuin uroksen. Täysikasvuisen uroksen erottaa helposti naaraasta, koska kivespussit näkyvät ja tuntuvat selvinä kohoumina. Helpoiten sukupuolen määrittäminen onnistuu, kun toinen pitää kania sylissä ja toinen tarkistaa sukupuolen. Oikea nostotapa on laittaa vasen käsi kanin etujalkojen väliin ja oikea käsi tukemaan kanin takapäätä ja takajalkoja. Vatsasta eikä varsinkaan korvista kania ei saisi nostaa, sillä nämä otteet aiheuttavat kanille kipua. Väärä nostotapa saa kanin pelkäämään ihmistä, jolloin siitä ei ehkä koskaan tule kesyä. Peiton heittäminen kanin päälle on myös väärä tapa saada kani syliin, sillä se oppii nopeasti pelkäämään näitä ”ilmahyökkäyksiä”. Jos et heti saa kania kiinni, yritä myöhemmin uudelleen – herkkujen kera.
sisäsiisteys
Jotkut kanit ovat sisäsiistejä ja oppivat tekemään tarpeensa vessalaatikkoon tai esimerkiksi vain yhteen häkin nurkkaan. Toiset kanit (yleensä leikkaamattomat) taas eivät ole yhtä siistejä. Jokaisen kaninomistajan kannattaakin varautua lattialle ilmestyviin papanoihin, sillä niiltä ei voi välttyä, vaikka kani olisikin ”sisäsiisti”. Halutessaan kanille voi siis hankkia vessalaatikon. Sellaiseksi kelpaavat eläintarvikeliikkeissä myytävät kulmavessat, kissanhiekka-astiat tai mitkä tahansa matalat muovivadit. Vessalaatikkoon voi laittaa purua tai muuta vastaavaa kuiviketta, esimerkiksi puupellettiä. Jotta kani oppisi paremmin käyttämään vessalaatikkoa, sinne voi laittaa houkuttimeksi kanin omia papanoita tai valmiiksi pissattuja kuivikkeita.
Kanilta tulee jonkin verran niin kutsuttua suolisto- tai yöpapanaa, jotka se syö. Useimmiten kani syö ne suoraan peräaukon suulta. Näiden papanoiden syöminen on täysin normaalia ja se on jopa välttämätöntä ruuansulatukselle. Suolistopapana on yleensä löysempää kuin normaali papana ja se koostuu pienistä yhteen liimaantuneista papanoista.
Kanilta tulee jonkin verran niin kutsuttua suolisto- tai yöpapanaa, jotka se syö. Useimmiten kani syö ne suoraan peräaukon suulta. Näiden papanoiden syöminen on täysin normaalia ja se on jopa välttämätöntä ruuansulatukselle. Suolistopapana on yleensä löysempää kuin normaali papana ja se koostuu pienistä yhteen liimaantuneista papanoista.
häkki
Kanin liikunnantarve on suuri, joten jokaisen kanin toive tai oikeastaan vaatimus on olla kaiken aikaa vapaana, jolloin häkki on sille vain nukkuma-, vessa- ja turvapaikka. Häkiksi riittää tällöin vaikkapa 100 cm pitkä häkki. Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, missä tapauksessa kanille tulee hankkia mahdollisimman suuri häkki. Häkin minikoko pienillä roduilla on 60-100cm, mutta esim. belgianjättikanit jotka painavat jopa 10kg tarvitsevat todella suuren häkin. Näin suurta kania ei toisaalta kannata edes hankkia, ellei se voi olla suurinta osaa ajasta vapaana. Vaikka kania saattaa vielä joku kutsua häkkieläimeksi, se ei sitä ole. Kukaan ei halua istua koko elämänsä ajan yksin virikkeettömässä häkissä. Kani tarvitsee ehdottomasti tilaa liikkua ja ottaa iloloikkia. Ellei halua pitää kania vapaana koko asunnossa, kanille voi rajata aidoilla vain tietyn alueen, missä ei ole sähköjohtoja tai muuta vaarallista nakerreltavaa. Asunto on täysin mahdollista sisustaa ja tehdä kaniturvalliseksi.
Eläinkaupoissa on ainakin välillä myytävänä melko suuriakin häkkejä (tosin ei koskaan liian suuria). Kannattaa aina kysellä olisiko mahdollista tilata kaupan kautta tietyn kokoista häkkiä. Mitä suurempi häkki on, sitä suurempi on hintakin. Häkin voi tietysti tehdä myös itse, jolloin hinta ei kovin korkealle kohoa.
Kani ei välttämättä ole kovin hiljainen lemmikki, joten herkkäunisen makuuhuone tai lastenhuone ei ole paras mahdollinen paikka kanihäkille.
Jokaisen kanin häkkivarustukseen kuuluvat iso juomapullo, heinäverkko sekä suola- ja kalkkikivet. Juomapullon lisäksi on hyvä olla tukeva juomakuppi varalla. Mikäli juomapullo lakkaa toimimasta eikä omistaja huomaa sitä heti, kanilla on ainakin kupissa vettä. Heinäverkko on hyvä olla olemassa, jotta kani ei sotke heinää pitkin häkkiä, jolloin se saattaisi syödä ulosteista heinää. Ulosteessa lionnut heinä on uhka kanin terveydelle. Häkkien mukana myytävät verkot ovat usein liian pieniä eikä niihin mahdu tarpeeksi heinää. Heinäverkon voi tällöin rakentaa itsekin. Häkkiin voi edellä mainittujen välttämättömyyksien lisäksi laittaa pesäkopin, mutta saman asian ajaa, kun laittaa häkin katon päälle vaikkapa ison pyyhkeen tai kaislamaton, jos kanilla on tapana hypätä häkin katolle. Pääasia on se, että kanilla on jokin turvapaikka, mihin se pääsee halutessaan rauhoittumaan. Luolaeläimenä kani kaipaa jotain päänsä päälle tunteakseen olonsa turvalliseksi. Kuivikkeeksi soveltuu parhaiten maatalouskaupoista ja eläintarvikeliikkeistä saatava kutterinpuru, mutta ei missään nimessä sahanpuru tai sanomalehti. Sahanpurun lastu on aivan liian pientä ja pöllyävää ja kani saa siitä hengitysvaikeuksia. Sanomalehdissä on puolestaan kanille myrkyllistä painomustetta. Vessalaatikkoa käyttävät kanit hyväksyvät kuivikkeeksi myös puupelletin. Hermeliineille suositellaan yleensä haapahaketta, jos huomataan, että niiden silmiin joutuu helposti roskia.
Eläinkaupoissa on ainakin välillä myytävänä melko suuriakin häkkejä (tosin ei koskaan liian suuria). Kannattaa aina kysellä olisiko mahdollista tilata kaupan kautta tietyn kokoista häkkiä. Mitä suurempi häkki on, sitä suurempi on hintakin. Häkin voi tietysti tehdä myös itse, jolloin hinta ei kovin korkealle kohoa.
Kani ei välttämättä ole kovin hiljainen lemmikki, joten herkkäunisen makuuhuone tai lastenhuone ei ole paras mahdollinen paikka kanihäkille.
Jokaisen kanin häkkivarustukseen kuuluvat iso juomapullo, heinäverkko sekä suola- ja kalkkikivet. Juomapullon lisäksi on hyvä olla tukeva juomakuppi varalla. Mikäli juomapullo lakkaa toimimasta eikä omistaja huomaa sitä heti, kanilla on ainakin kupissa vettä. Heinäverkko on hyvä olla olemassa, jotta kani ei sotke heinää pitkin häkkiä, jolloin se saattaisi syödä ulosteista heinää. Ulosteessa lionnut heinä on uhka kanin terveydelle. Häkkien mukana myytävät verkot ovat usein liian pieniä eikä niihin mahdu tarpeeksi heinää. Heinäverkon voi tällöin rakentaa itsekin. Häkkiin voi edellä mainittujen välttämättömyyksien lisäksi laittaa pesäkopin, mutta saman asian ajaa, kun laittaa häkin katon päälle vaikkapa ison pyyhkeen tai kaislamaton, jos kanilla on tapana hypätä häkin katolle. Pääasia on se, että kanilla on jokin turvapaikka, mihin se pääsee halutessaan rauhoittumaan. Luolaeläimenä kani kaipaa jotain päänsä päälle tunteakseen olonsa turvalliseksi. Kuivikkeeksi soveltuu parhaiten maatalouskaupoista ja eläintarvikeliikkeistä saatava kutterinpuru, mutta ei missään nimessä sahanpuru tai sanomalehti. Sahanpurun lastu on aivan liian pientä ja pöllyävää ja kani saa siitä hengitysvaikeuksia. Sanomalehdissä on puolestaan kanille myrkyllistä painomustetta. Vessalaatikkoa käyttävät kanit hyväksyvät kuivikkeeksi myös puupelletin. Hermeliineille suositellaan yleensä haapahaketta, jos huomataan, että niiden silmiin joutuu helposti roskia.
hoito ja käsittely
Ellei kani elä vapaana asunnossa, on sen päästävä jaloittelemaan päivittäin, mitä kauemmaksi aikaa sen parempi. Asunto tehdään kaniturvalliseksi varmistamalla, ettei sähköjohtoja ole ulottuvilla eikä kani voi muutenkaan satuttaa itseään. Liukkaat lattiat pitäisi suojata matoilla, jotta kanin on helppo liikkua eikä se voi loukata itseään. Lisäksi on varottava askeliaan ja ovia. Kanin turkki harjataan muutaman kerran viikossa tai harvemmin, riippuen karvanlähdön määrästä. Paras harjausväline on mahdollisimman tiheäpiikkinen kampa. Karstat vain rikkovat karvan rakennetta eivätkä yleensä edes yllä karvan juureen asti, jolloin ainakin pitkäkarvaisten kanien turkki pääsee takkuuntumaan. Vauvanharjat ovat karstaakin huonompi vaihtoehto. Ellei kania harjaa, sille saattaa tulla kohtalokas suolitukos, kun irtokarvat joutuvat kanin suolistoon sen pestessä itseään. Kani yleensä pesee turkkinsa nuolemalla harjaustoimenpiteen jälkeen. Karvanlähdön aikaan kannattaa antaa 1–2 tablettia (kanin painosta riippuen) papaijapuristetta ruuan mukana päivittäin ennaltaehkäisemään suolitukoksia. Myös ananassäilykkeiden mehu tai tuore ananas ajaa saman asian. Kania ei saa pestä kokonaan, koska se vilustuu herkästi. Leikkaa kynnet säännöllisesti, jotta ne eivät kasva liian pitkiksi. Luonnossa kani kaivaa maata, jolloin kynnet kuluvat itsestään ja kynnet myös painautuvat maahan. Sisätiloissa kynnet eivät itsestään kulu eivätkä kynnet myöskään pääse kaivautumaan maahan vaan kasvavat liian pitkinä käyriksi.
Silittele ja sylittele kania säännöllisesti, jotta se kesyyntyy. Yleensä arkuus johtuu siitä, ettei kania ole totutettu riittävästi ihmisiin ja käsittelyyn. Syynä voi myös olla vääränlainen käsittely. Vaikka kani olisikin rohkea, saattaa kestää jopa useita viikkoja, ennen kuin se uskaltaa itse tulla ulos piilopaikastaan. Anna kanin tutustua rauhassa uuteen ympäristöönsä. Anna kanin lähestyä itse sinua ja ojenna rauhallisesti kätesi kanin haisteltavaksi. Ajan myötä kani alkaa luottaa sinuun ja uskaltaa juoksennella lattialla pelkäämättä. Sylittelyssä kannattaa muistaa tarkkailla kanin nenää. Jos se väpättää todella tiuhaan, on syytä laskea kani maahan varovasti. Paikallaan oleva kani ei välttämättä ole rento vaan se pelkää ja leikkii siksi kuollutta. Kanien käyttäytymisestä löytyy enemmän tietoa osoitteessa lurppa.net.
Pahimpia stressinaiheuttajia ovat muutokset kanin ympäristössä; esimerkiksi häkin paikan vaihtaminen, korkea ja kova ääni (tv ja radio) tai hajujen vaihtuminen. Myös muut eläimet sekä pienet lapset saattavat aiheuttaa stressiä ja pelontunnetta. Saalistusviettiset koirat ja kissat ovat todella huono yhdistelmä kanin kanssa. Sellainenkin koira, joka ei ennen ole osoittanut kaneihin tai jäniksiin mitään mielenkiintoa, voi yhtäkkiä napata kanin suuhunsa ja pahimmassa tapauksessa viedä siltä hengen.
Ihmiseen kohdistuva aggressiivisuus johtuu aina joko kanin huonosta kohtelusta, joita ovat esimerkiksi väärin nostaminen tai jahtaaminen, tai siitä, että kani on sairas. Sairas kani puolustaa itseään ulkopuolisilta. Monet kanit pitävät kotiaan reviirinään ja saattavat hyökätä kimppuun, jos taloon tulee vieraita. Älä siis työnnä kättäsi vieraan kanin nenän eteen, jos se lepää piilopaikassaan!
Kaneilla on luontainen tarve nakerrella kaikenlaista. Kun kani saa riittävästi heinää, puiden oksia ja kuivattua leipää, kiellettyjen esineiden nakertelu yleensä vähenee. Tekstiileistä pitäville kaneille voi antaa omia pyyhkeitä makuualustoiksi, joita niiden on sallittua tuhota. Yleensä pyyhkeitä myös myllätään suurella mielenkiinnolla. Vielä parempaa puuhaa on etsiä pyyhkeen sisältä kätkettyjä herkkupaloja. Kiellettyjen esineiden nakertelu voi olla myös kanin tapa merkitä reviirinsä, jolloin kanin leikkauttaminen saattaa auttaa. Vaaralliset johdot voi joko nostaa kanin ulottumattomiin tai peittää ne esimerkiksi metalliverkolla. Nakerteluun voi kuulua myös häkin kaltereiden nakertelu. Yleensä näin tekevät vain kanit, jotka eivät saa olla koko ajan vapaana. Nakertelu loppuu, kun kani päästetään vapaaksi.
Silittele ja sylittele kania säännöllisesti, jotta se kesyyntyy. Yleensä arkuus johtuu siitä, ettei kania ole totutettu riittävästi ihmisiin ja käsittelyyn. Syynä voi myös olla vääränlainen käsittely. Vaikka kani olisikin rohkea, saattaa kestää jopa useita viikkoja, ennen kuin se uskaltaa itse tulla ulos piilopaikastaan. Anna kanin tutustua rauhassa uuteen ympäristöönsä. Anna kanin lähestyä itse sinua ja ojenna rauhallisesti kätesi kanin haisteltavaksi. Ajan myötä kani alkaa luottaa sinuun ja uskaltaa juoksennella lattialla pelkäämättä. Sylittelyssä kannattaa muistaa tarkkailla kanin nenää. Jos se väpättää todella tiuhaan, on syytä laskea kani maahan varovasti. Paikallaan oleva kani ei välttämättä ole rento vaan se pelkää ja leikkii siksi kuollutta. Kanien käyttäytymisestä löytyy enemmän tietoa osoitteessa lurppa.net.
Pahimpia stressinaiheuttajia ovat muutokset kanin ympäristössä; esimerkiksi häkin paikan vaihtaminen, korkea ja kova ääni (tv ja radio) tai hajujen vaihtuminen. Myös muut eläimet sekä pienet lapset saattavat aiheuttaa stressiä ja pelontunnetta. Saalistusviettiset koirat ja kissat ovat todella huono yhdistelmä kanin kanssa. Sellainenkin koira, joka ei ennen ole osoittanut kaneihin tai jäniksiin mitään mielenkiintoa, voi yhtäkkiä napata kanin suuhunsa ja pahimmassa tapauksessa viedä siltä hengen.
Ihmiseen kohdistuva aggressiivisuus johtuu aina joko kanin huonosta kohtelusta, joita ovat esimerkiksi väärin nostaminen tai jahtaaminen, tai siitä, että kani on sairas. Sairas kani puolustaa itseään ulkopuolisilta. Monet kanit pitävät kotiaan reviirinään ja saattavat hyökätä kimppuun, jos taloon tulee vieraita. Älä siis työnnä kättäsi vieraan kanin nenän eteen, jos se lepää piilopaikassaan!
Kaneilla on luontainen tarve nakerrella kaikenlaista. Kun kani saa riittävästi heinää, puiden oksia ja kuivattua leipää, kiellettyjen esineiden nakertelu yleensä vähenee. Tekstiileistä pitäville kaneille voi antaa omia pyyhkeitä makuualustoiksi, joita niiden on sallittua tuhota. Yleensä pyyhkeitä myös myllätään suurella mielenkiinnolla. Vielä parempaa puuhaa on etsiä pyyhkeen sisältä kätkettyjä herkkupaloja. Kiellettyjen esineiden nakertelu voi olla myös kanin tapa merkitä reviirinsä, jolloin kanin leikkauttaminen saattaa auttaa. Vaaralliset johdot voi joko nostaa kanin ulottumattomiin tai peittää ne esimerkiksi metalliverkolla. Nakerteluun voi kuulua myös häkin kaltereiden nakertelu. Yleensä näin tekevät vain kanit, jotka eivät saa olla koko ajan vapaana. Nakertelu loppuu, kun kani päästetään vapaaksi.
ruokinta
Kania voi ruokkia 1‒2 kertaa päivässä, mutta herkkävatsaisille riittää muutama ruokailu silloin tällöin. Säännölliset ruokinta-ajat ja ruokamäärät edistävät ruuansulatusta. KANIN PÄÄRUOKAA ON HEINÄ, jota on oltava aina saatavilla. Ruokinta-ajat koskevat siis vain muuta ruokaa kuin heinää. Heinän on oltava hyväntuoksuista, joten sen laatu kannattaa tarkistaa aina ennen heinän ostamista ja kanille tarjoamista. Jos kani aivastelee heinän vuoksi, vaihda toisenlaiseen heinään tai sumuta heiniä vähän suihkupullolla. Älä siis lakkaa antamasta heinää! Ilman heinää kanin suoliston toiminta häiriintyy ja hampaat saattavat kasvaa liian pitkiksi, jolloin kani tarvitsee eläinlääkäriä lyhentämään ne nukutuksessa. Heinän syöminen kuluttaa parhaiten kanin jatkuvasti kasvavia hampaita. Kanin ruokavalioon kuuluu myös kanipelletti. Kaupoissa myydään paljon erilaisia kaneille tarkoitettuja siemenseoksia, mutta ne ovat liian rasvaisia ja niissä on liian alhainen ravintoarvo. SIEMENSEOKSET EIVÄT KUULU KANIN LUONNOLLISEEN RUOKAVALIOON (myös monen eläinlääkärin mielipide) eivätkä kanit niitä kaipaakaan, jos ruoka on muuten monipuolista. Kanipellettiäkään ei kannata antaa kovin usein eikä kovin paljoa yhden päivän aikana (esimerkiksi yksi ruokalusikallinen). Lisäksi kanin on saatava monipuolisesti vihanneksia ja hedelmiä. Kanille saa antaa vain huoneenlämpöistä tuoreruokaa. Ruuan pitää olla laadukasta, homeetonta, pölytöntä ja puhdasta. Raikasta vettä pitää olla aina saatavilla. Kanille on hyvä antaa lehtipuiden oksia jyrsittäviksi. Oksat tarjoavat myös hyvän ja halvan virikkeen kanille. Syötä vain sellaista ruokaa, minkä tiedät olevan myrkytöntä ja muutenkin vaaratonta. Pese puiden oksat kuumalla vedellä, jotta kani ei saa niistä loisia. Älä poimi ruokaa autoteiden varsilta ympäristösaasteiden takia. Tee mahdolliset muutokset ruokintaan varoen.
Kanille voi antaa myös näitä:
Kanille voi antaa myös näitä:
- kuivattu ruisleipä tai tumma näkkileipä. Leipää ei kannata antaa kuin muutaman kerran viikossa ja lihottavaa vaaleaa leipää ei ollenkaan, ellei kanin vatsa ole löysällä, jolloin vaalea hiivainen leipä on parempi.
- puiden oksat, mm. haavan, pihlajan, pajun ja omenapuiden oksat ovat mainioita nakerreltavia. MUISTA PESTÄ JA HARJATA OKSAT vaikkapa juuriharjalla.
- vehnäleseet (myös speltti) sisältävät paljon kuituja.
- kaura- ja täysjyvähiutaleet.
- porkkanat naatteineen
- kurkku
- pinaatti
- lanttu
- lehtisalaatti
- varsi- ja juuriselleri
- retikan lehdet
- omena
- päärynä
- banaani
- apila (ei puna-apilaa!)
- tavallinen ruoho
- yrtit (kuten persilja, tilli, timjami, basilika, minttu ja salvia)
- pujo
- voikukan lehdet (voikukan kukat saattavat värjätä kanin pissan punaiseksi, tämä ei kuitenkaan ole kanille vaarallista)
- leskenlehti
- lutukka
- valvatti
- sinimailanen
- niittysuolaheinä
- nuori, lakastettu nokkonen
- siankärsämö
- piharatamot
- puolukan ja mustikan varvut
- appelsiinit tai muut sitrushedelmät
- pavut
- sipulikasvit
- rasvapitoiset ruuat
- keräsalaatti
- jäävuorisalaatti
- kaali
- perunanidut
- ulkomailta tuotujen hedelmien ja kasvisten kuoret tai siemenkodat
- säilykepurkkiruuat (muut kuin ananassäilykkeet)
- pakasteruuat
- myrkylliset kasvit
kanin kanssa harrastaminen
Kanin kanssa voi myös harrastaa esim. näyttelyitä tai kanihyppyä. Kanin kanssa on hyvä touhuilla, koska liikunnalla ja sosiaalisella kanssakäymisellä yleisesti ottaen positiivinen vaikutus sekä kanin henkiseen, että fyysiseen hyvinvointiin. Kania aktivoitaessa se aktivoituu, kun taas ilman aktivointia se helposti passivoituu. Kanin kanssa on hyvä puuhastella, mutta sen tulee antaa ajatella ja toimia myös itsenäisesti. Kania ei saa myöskään tietenkään pakottaa mihinkään (tähän ei lasketa pakollisia hoitotoimenpiteitä)
AKTIVITEETTEJÄ KOTIOLOISSA
Virikkeet
Kiipeily, tunneli, hyppy, kaivamis ym. virikkeitä kanille saa tehtyä useista erilaisista meteriaaleista. Useita valmiita virikkeeksi käytettäviä tavaroita saa nykyisin eläinliikkeistä, saati itse tekemällä/teettämällä niitä saa mitä moninaisempia. Aina ei kaiken tarvitse olla kallista, mm. pahvilaatikoista saa tehtyä halpoja kiipeilypaikkoja, piilopaikkoja ja puruleluja. Samaten mm. puusta, oksista, vanhoista pyyhkeistä, oljesta, heinästä ja kartonkiputkista saa myös tehtyä edullisia rakennelmia, virikkeitä pupuille käytettäväksi.
Esimerkiksi kiipeilyyn virikkeitä saa kaneille käyttämällä erilaisia ramppeja ja portaita. Niitä saa ostettua valmiina, tai niitä voi rakentaa myös itse esim. laudoista ja oksista.
Tunnelimaisia virikkeitä kanille saa tehtyä useista erilaisista materiaaleista, esim. isoista kartonkiputkista tai ihan vain laudoista/pahvilaatikoista. Ompa valmiita tunneleita myytävänä eläinliikkeissä.
Kaivamiseen virikkeitä saa laittamalla kaneille esim. ison laatikon tai ulkohäkkiin ison astian, johon laittaa puhdasta luonnonhiekkaa tai vaikkapa puupellettiä. Kanit kaivavat mielellään myös heinä- ja olkikasoja. Jopa vanhat pyyhkeet tarjoavat kaneille mieluista toimintaa, niihin on mukava kaivautua, ja niitä pureksia.
Lisää tekemistä kani saa purtavista virikkeistä kuten mm. oksista ja varvuista. Lisäksi on pehmeämpiä purtavia, kuten olkia, heinää ja wc-/talouspaperirullia. Kaneille on olemassa myös paljon erilaisia puruleluja.
Kanihyppy
Kanihyppy on monelle varmasti täysin uusi laji. Sitä on harrastettu Suomessa 90-luvun alusta alkaen, mutta vasta muutaman vuoden sisällä se on kehittynyt lasten taukokisasta kokonaan omaksi harrastuksekseen. Suomeen kanihyppy tuli Ruotsissa, jossa sitä on harrastettu jo 70-luvulta alkaen ja siellä lajin harrastus on valtavan suosittua.
Kanihyppypiireissä liikkuu eniten tavallisia lemmikkiharrastajia, jotka haluavat tarjota omalle kanilleen virikkeellisen elämän ja nostaa kanin arvoa lemmikkinä. Hyppiminen tapahtuu kanin omilla ehdoilla ja sen turvallisuus on ensisijaisen tärkeä.
Sitten herää kysymys, miksi kani haluaa hypätä? Hyvin harva kani hyppää sen takia, että se tietää saavansa makupalan suorituksensa jälkeen. Makupaloilla houkuttelua voi käyttää apuna hyppyopetuksessa, mutta tuskin kani pelkästään niiden vuoksi haluaa hypätä. Luultavasti hyppyhalun syynä on luonnollisen liikkumisen tarve ja uusien paikkojen tutkiminen. Jos kani hyppää ainoastaan sen takia, että pelkää takana juoksevaa omistajaa, EI pidä tuoda kania kilpailuihin.
Kanihyppyä voi helposti harrastaa kotona vaikkapa rakentamalla esteradan kirjoista. Jos kani näyttää mieltyvän touhuun, kannattaa koettaa onneaan kilpailuissa. On myös olemassa kaneja, jotka ovat pärjänneet ensimmäisissä kilpailuissaan hyvin, vaikka ovat tuskin edes nähneet estettä aiemmin.
Kanihypyn itse idea on siis esteiden hyppiminen. Kaksi päälajia ovat suora rata ja mutkarata. Suoralla radalla esteet ovat peräjälkeen ja mutkarata muistuttaa hevosten esterataa. Nämä lajit jaetaan neljään eri tasoluokkaan: helppo, keskivaikea, vaikea ja eliitti. Helpon luokan maksimikorkeus on 30 cm, keskivaikean 38 cm, vaikean 45 cm ja eliitin 50 cm. Ensikertalaisen kannattaa osallistua luokkaan helppo suora. Myös helppo mutkaan voi osallistua, vaikka se onkin vähän haastavampi. On olemassa myös muita luokkia (mm. korkeushyppy, pituushyppy, maastohyppy jne.) ja niistä löytyy lisätietoa kilpailusäännöistä.
Kilpailuissa kani saa lämmitellä erillisellä esteradalla ennen suoritustaan. Kun tuomari kuuluttaa ohjaajan kilpailuradalle ja antaa "Ole hyvä" -käskyn, hypyttäminen voi alkaa. Perussääntö on se, että jokainen hajoitettu este on yksi virhepiste. Lisäksi mitataan aika, jossa kani suoritti radan. Voittaja on se, jolla on vähiten virhepisteitä. Jos monella kanilla on sama määrä virhepisteitä, ratkaisee aika.
Näyttelyt
Kaikki kanit pääsevät näyttelyyn! Kaninäyttelyt on jaettu kahteen erilaiseen arvosteluluokkaan: ulkomuotoarvosteluun ja pet- eli lemmikkiarvosteluun. Näyttelyt ovat Suomen Kaniyhdistys Ry:n suurinta toimintaa.
Ulkomuotoarvostelussa kania verrataan rodun määritelmään, joten ulkomuotoarvosteluun voidaan ilmoittaa vain tunnistetatuoidut rotukanit.
Suomen Kaniyhdistys ry:n järjestämiin näyttelyiden ulkomuotoluokkiin on Suomessa asuvan näytteilleasettajan oltava SKY Ry:n jäsen ja samalla ilmoittamiensa kanien omistaja. Ulkomuotoluokkiin saa osallistua myös ulkomailta saapuvat vierailevat näytteilleasettajat, jotka ovat oman maansa virallisen yhdistyksen jäseniä. Pet-luokkiin osallistuakseen ei tarvitse olla minkään yhdistyksen jäsen.
Pet- eli lemmikkiluokassa kania arvostellaan lemmikki-ominaisuuksien mukaan eli esim. kuinka se antaa itseään käsitellä ja tutkia. Pet-luokkaan voidaan ilmoittaa minkä värisiä/ rotuisia kaneja hyvänsä, myös paperittomat, kastroidut ja steriloidut kanit ovat tervetulleita pet-luokkaan. Pet-luokan kaneille riittää vasemman korvan tunnistetatuointi.
AKTIVITEETTEJÄ KOTIOLOISSA
Virikkeet
Kiipeily, tunneli, hyppy, kaivamis ym. virikkeitä kanille saa tehtyä useista erilaisista meteriaaleista. Useita valmiita virikkeeksi käytettäviä tavaroita saa nykyisin eläinliikkeistä, saati itse tekemällä/teettämällä niitä saa mitä moninaisempia. Aina ei kaiken tarvitse olla kallista, mm. pahvilaatikoista saa tehtyä halpoja kiipeilypaikkoja, piilopaikkoja ja puruleluja. Samaten mm. puusta, oksista, vanhoista pyyhkeistä, oljesta, heinästä ja kartonkiputkista saa myös tehtyä edullisia rakennelmia, virikkeitä pupuille käytettäväksi.
Esimerkiksi kiipeilyyn virikkeitä saa kaneille käyttämällä erilaisia ramppeja ja portaita. Niitä saa ostettua valmiina, tai niitä voi rakentaa myös itse esim. laudoista ja oksista.
Tunnelimaisia virikkeitä kanille saa tehtyä useista erilaisista materiaaleista, esim. isoista kartonkiputkista tai ihan vain laudoista/pahvilaatikoista. Ompa valmiita tunneleita myytävänä eläinliikkeissä.
Kaivamiseen virikkeitä saa laittamalla kaneille esim. ison laatikon tai ulkohäkkiin ison astian, johon laittaa puhdasta luonnonhiekkaa tai vaikkapa puupellettiä. Kanit kaivavat mielellään myös heinä- ja olkikasoja. Jopa vanhat pyyhkeet tarjoavat kaneille mieluista toimintaa, niihin on mukava kaivautua, ja niitä pureksia.
Lisää tekemistä kani saa purtavista virikkeistä kuten mm. oksista ja varvuista. Lisäksi on pehmeämpiä purtavia, kuten olkia, heinää ja wc-/talouspaperirullia. Kaneille on olemassa myös paljon erilaisia puruleluja.
Kanihyppy
Kanihyppy on monelle varmasti täysin uusi laji. Sitä on harrastettu Suomessa 90-luvun alusta alkaen, mutta vasta muutaman vuoden sisällä se on kehittynyt lasten taukokisasta kokonaan omaksi harrastuksekseen. Suomeen kanihyppy tuli Ruotsissa, jossa sitä on harrastettu jo 70-luvulta alkaen ja siellä lajin harrastus on valtavan suosittua.
Kanihyppypiireissä liikkuu eniten tavallisia lemmikkiharrastajia, jotka haluavat tarjota omalle kanilleen virikkeellisen elämän ja nostaa kanin arvoa lemmikkinä. Hyppiminen tapahtuu kanin omilla ehdoilla ja sen turvallisuus on ensisijaisen tärkeä.
Sitten herää kysymys, miksi kani haluaa hypätä? Hyvin harva kani hyppää sen takia, että se tietää saavansa makupalan suorituksensa jälkeen. Makupaloilla houkuttelua voi käyttää apuna hyppyopetuksessa, mutta tuskin kani pelkästään niiden vuoksi haluaa hypätä. Luultavasti hyppyhalun syynä on luonnollisen liikkumisen tarve ja uusien paikkojen tutkiminen. Jos kani hyppää ainoastaan sen takia, että pelkää takana juoksevaa omistajaa, EI pidä tuoda kania kilpailuihin.
Kanihyppyä voi helposti harrastaa kotona vaikkapa rakentamalla esteradan kirjoista. Jos kani näyttää mieltyvän touhuun, kannattaa koettaa onneaan kilpailuissa. On myös olemassa kaneja, jotka ovat pärjänneet ensimmäisissä kilpailuissaan hyvin, vaikka ovat tuskin edes nähneet estettä aiemmin.
Kanihypyn itse idea on siis esteiden hyppiminen. Kaksi päälajia ovat suora rata ja mutkarata. Suoralla radalla esteet ovat peräjälkeen ja mutkarata muistuttaa hevosten esterataa. Nämä lajit jaetaan neljään eri tasoluokkaan: helppo, keskivaikea, vaikea ja eliitti. Helpon luokan maksimikorkeus on 30 cm, keskivaikean 38 cm, vaikean 45 cm ja eliitin 50 cm. Ensikertalaisen kannattaa osallistua luokkaan helppo suora. Myös helppo mutkaan voi osallistua, vaikka se onkin vähän haastavampi. On olemassa myös muita luokkia (mm. korkeushyppy, pituushyppy, maastohyppy jne.) ja niistä löytyy lisätietoa kilpailusäännöistä.
Kilpailuissa kani saa lämmitellä erillisellä esteradalla ennen suoritustaan. Kun tuomari kuuluttaa ohjaajan kilpailuradalle ja antaa "Ole hyvä" -käskyn, hypyttäminen voi alkaa. Perussääntö on se, että jokainen hajoitettu este on yksi virhepiste. Lisäksi mitataan aika, jossa kani suoritti radan. Voittaja on se, jolla on vähiten virhepisteitä. Jos monella kanilla on sama määrä virhepisteitä, ratkaisee aika.
Näyttelyt
Kaikki kanit pääsevät näyttelyyn! Kaninäyttelyt on jaettu kahteen erilaiseen arvosteluluokkaan: ulkomuotoarvosteluun ja pet- eli lemmikkiarvosteluun. Näyttelyt ovat Suomen Kaniyhdistys Ry:n suurinta toimintaa.
Ulkomuotoarvostelussa kania verrataan rodun määritelmään, joten ulkomuotoarvosteluun voidaan ilmoittaa vain tunnistetatuoidut rotukanit.
Suomen Kaniyhdistys ry:n järjestämiin näyttelyiden ulkomuotoluokkiin on Suomessa asuvan näytteilleasettajan oltava SKY Ry:n jäsen ja samalla ilmoittamiensa kanien omistaja. Ulkomuotoluokkiin saa osallistua myös ulkomailta saapuvat vierailevat näytteilleasettajat, jotka ovat oman maansa virallisen yhdistyksen jäseniä. Pet-luokkiin osallistuakseen ei tarvitse olla minkään yhdistyksen jäsen.
Pet- eli lemmikkiluokassa kania arvostellaan lemmikki-ominaisuuksien mukaan eli esim. kuinka se antaa itseään käsitellä ja tutkia. Pet-luokkaan voidaan ilmoittaa minkä värisiä/ rotuisia kaneja hyvänsä, myös paperittomat, kastroidut ja steriloidut kanit ovat tervetulleita pet-luokkaan. Pet-luokan kaneille riittää vasemman korvan tunnistetatuointi.
Lähteet: SEY, Nicehouse, BunnysKaneja, Suomen Estekanit ry, Suomen Kaniyhdistys ry