Kissarutto
Kissarutto on kissoissa esiintyvä feline panleukopenia -parvoviruksen aiheuttama tartuntatauti.
Virus kestää hyvin erilaisia desinfiointiaineitakin ja säilyy huoneenlämmössä tartuntakykyisenä jopa vuoden. Virus tarttuu sairastuneen kissaemon istukan kautta myös syntymättömiin pentuihin, jotka saattavat syntyä kuolleena tai kuolla pian syntymän jälkeen. Sikiössä parvovirus voi aiheuttaa pikkuaivojen vaajaakehitystä. Tartunnan saaneet kissanpennut liikkuvat epävarmasti ja hoiperrellen, ja vaikka ne muutoin kasvaisivatkin normaalisti ei liikuntakyky parane.
Tautiin ei ole varsinaista hoitoa, vaikkakin antibiootit, nesteytys ja muu tukihoito saattavat jopa pelastaa kissan hengen. Eläinlääkärin antama rokote antaa erittäin hyvän suojan tautia vastaan.
Rokotettu emo välittää vasta-aineita pennuilleen. Yleensä nämä vasta-aineet alkavat heiketä kissanpennun ollessa 6-12 viikon ikäinen. Mikäli pentu rokotetaan ensimmäisen kerran 8-9 viikon ikäisenä suositellaan vähintään kahta rokotuskertaa 3-4 viikon välein elävällä ja vähintään kolmea rokotuskertaa tapetulla rokotteella, sillä mikäli emolta saatuja vasta-aineita on vielä rokotettaessa pennun elimistössä ei rokote välttämättä aiheuta riittävän vasteen muodostumista.
Elävää kissaruttorokotetta ei suositella annettavaksi alle 9 viikon ikäiselle kissalle.
Ensimmäinen tehosterokotus annetaan kissan ollessa 1-vuotias, jatkossa tehosteet vähintään 2 vuoden välein.
Kissaruton itämisaika on 2–10 vuorokautta. Kissa, jolla on todettu tai epäillään kissaruttoa, tulisi eristää muista kissoista. Sairastuneesta kissasta tulee ruokahaluton ja apaattinen ja se alkaa oksennella ja ripuloida, mikä johtaa kissan kuivumiseen. Kuolleisuus tautiin on suuri, ja ainoa keino tautia vastaan on rokottaminen. Mikäli kissa selviytyy taudista hengissä, se saa siihen elinikäisen immuniteetin.
Aiheuttaja
Kissaruton aiheuttaja on parvoviruksiin kuuluva kissaruttovirus (FPLV, Feline Panleucopenia Virus). Se on hyvin ympäristöolosuhteita ja kemikaaleja kestävä vaipaton DNA-virus, joka säilyy kuukausia tartuntakykyisenä viruksella saastuneessa ympäristössä. Sairastuneet eläimet erittävät sitä runsaasti ulosteissaan. Virus tarttuu helposti ja tartunnalle alttiit eläimet saattavat saada tartunnan saastuneesta ympäristöstä jopa puhdistuksen ja desinfektion jälkeen.
Tartunta
Kissaruttovirus leviää sairaan kissan ulosteiden välityksellä ja tarttuu suun kautta. Virus lisääntyy ensin nenänielussa ja leviää sitten verenkierron välityksellä lähes kaikkialle kissan elimistöön. Myös tartunnan saaneen kissan hiekkalaatikko ja muut tarvikkeet välittävät virusta. Viruksen lisääntyminen vaatii aktiivisesti jakautuvaa solukkoa. Virus iskee mm. immuunijärjestelmän soluihin, josta on seurauksena immuunivajavuus. Lymfosyyttien määrän lasku voi johtua suoraan niiden tuhoutumisesta ja epäsuorasti niiden vaeltamisesta kudoksiin. Luuydin on myös viruksen kohteena, mikä selittää taudille tyypillisen valkosolujen määrän dramaattisen laskun.
Oireet
Oireina kissarutossa kuume, apatia, olematon ruokahalu, oksentelu ja voimakas ripuli.
Kissaruton tyypillinen oire on ripuli, joka johtuu suolistonukan vaurioitumisesta viruksen tuhotessa suolen pintasolukkoa. Virus lisääntyy nopeasti jakautuvissa suolen sisäpinnan soluissa. Samanaikainen muu virusinfektio, kuten kissan koronavirus, saattaa pahentaa tautia entisestään. Kissarutto voi tarttua kaikenikäisiin kissoihin. Pennut ovat tartunnalle kaikkein herkimpiä ja niillä tauti on myös vakavin – yli 90 % tartunnan saaneista menehtyy. Kohdussa tai pian syntymän jälkeen saatu infektio voi vaikuttaa keskushermostoon johtaen pikkuaivojen vaurioitumiseen, joka ilmenee liikehäiriöinä mm. haparoiva liikkuminen, kaatuilu ja tärinä.
Diagnoosi
Kissarutto voidaan todeta osoittamalla virus ulosteesta kaupallisilla pikatesteillä. Näiden testien herkkyys ja tarkkuus on riittävä verrattuna PCR-testaukseen tai perinteiseen viruksen eristämiseen ja viljelyyn soluviljelmissä. Seerumin vasta-aineita voidaan osoittaa erilaisilla serologisilla testeillä.
Hoito
Käyttökelpoista spesifistä hoitoa ei ole tarjolla, joten sairaan kissan hoito perustuu sen elintoimintojen tukemiseen ja sekundaaristen bakteeritulehdusten torjuntaan. Suonensisäinen nesteytys, jolla pyritään korjaamaan ripulin aiheuttamat neste- ja suolatasapainon häiriöt, on tärkein oireenmukainen hoito. Suolenseinämän vakava vaurioituminen virusinfektion seurauksena voi johtaa siihen, että suolensisällön bakteerit pääsevät tunkeutumaan verenkiertoon. Tämä voi helposti aiheuttaa verenmyrkytyksen, koska sairaan kissan immuunijärjestelmä on myös viruksen runtelema. Verenmyrkytyksen ennaltaehkäisyyn käytetään antibioottihoitoa, joka annetaan usein suonensisäisesti.
Ennaltaehkäisy
Koska kissarutto on usein vakava ja virus on niin yleinen ja kestävä ympäristössä, kaikkien kissojen rokottamista sitä vastaan suositellaan vahvasti. Sisäkissatkaan eivät ole suojassa tartunnalta, koska virus voi siirtyä sisätiloihin esim. omistajan kengissä.
Virus kestää hyvin erilaisia desinfiointiaineitakin ja säilyy huoneenlämmössä tartuntakykyisenä jopa vuoden. Virus tarttuu sairastuneen kissaemon istukan kautta myös syntymättömiin pentuihin, jotka saattavat syntyä kuolleena tai kuolla pian syntymän jälkeen. Sikiössä parvovirus voi aiheuttaa pikkuaivojen vaajaakehitystä. Tartunnan saaneet kissanpennut liikkuvat epävarmasti ja hoiperrellen, ja vaikka ne muutoin kasvaisivatkin normaalisti ei liikuntakyky parane.
Tautiin ei ole varsinaista hoitoa, vaikkakin antibiootit, nesteytys ja muu tukihoito saattavat jopa pelastaa kissan hengen. Eläinlääkärin antama rokote antaa erittäin hyvän suojan tautia vastaan.
Rokotettu emo välittää vasta-aineita pennuilleen. Yleensä nämä vasta-aineet alkavat heiketä kissanpennun ollessa 6-12 viikon ikäinen. Mikäli pentu rokotetaan ensimmäisen kerran 8-9 viikon ikäisenä suositellaan vähintään kahta rokotuskertaa 3-4 viikon välein elävällä ja vähintään kolmea rokotuskertaa tapetulla rokotteella, sillä mikäli emolta saatuja vasta-aineita on vielä rokotettaessa pennun elimistössä ei rokote välttämättä aiheuta riittävän vasteen muodostumista.
Elävää kissaruttorokotetta ei suositella annettavaksi alle 9 viikon ikäiselle kissalle.
Ensimmäinen tehosterokotus annetaan kissan ollessa 1-vuotias, jatkossa tehosteet vähintään 2 vuoden välein.
Kissaruton itämisaika on 2–10 vuorokautta. Kissa, jolla on todettu tai epäillään kissaruttoa, tulisi eristää muista kissoista. Sairastuneesta kissasta tulee ruokahaluton ja apaattinen ja se alkaa oksennella ja ripuloida, mikä johtaa kissan kuivumiseen. Kuolleisuus tautiin on suuri, ja ainoa keino tautia vastaan on rokottaminen. Mikäli kissa selviytyy taudista hengissä, se saa siihen elinikäisen immuniteetin.
Aiheuttaja
Kissaruton aiheuttaja on parvoviruksiin kuuluva kissaruttovirus (FPLV, Feline Panleucopenia Virus). Se on hyvin ympäristöolosuhteita ja kemikaaleja kestävä vaipaton DNA-virus, joka säilyy kuukausia tartuntakykyisenä viruksella saastuneessa ympäristössä. Sairastuneet eläimet erittävät sitä runsaasti ulosteissaan. Virus tarttuu helposti ja tartunnalle alttiit eläimet saattavat saada tartunnan saastuneesta ympäristöstä jopa puhdistuksen ja desinfektion jälkeen.
Tartunta
Kissaruttovirus leviää sairaan kissan ulosteiden välityksellä ja tarttuu suun kautta. Virus lisääntyy ensin nenänielussa ja leviää sitten verenkierron välityksellä lähes kaikkialle kissan elimistöön. Myös tartunnan saaneen kissan hiekkalaatikko ja muut tarvikkeet välittävät virusta. Viruksen lisääntyminen vaatii aktiivisesti jakautuvaa solukkoa. Virus iskee mm. immuunijärjestelmän soluihin, josta on seurauksena immuunivajavuus. Lymfosyyttien määrän lasku voi johtua suoraan niiden tuhoutumisesta ja epäsuorasti niiden vaeltamisesta kudoksiin. Luuydin on myös viruksen kohteena, mikä selittää taudille tyypillisen valkosolujen määrän dramaattisen laskun.
Oireet
Oireina kissarutossa kuume, apatia, olematon ruokahalu, oksentelu ja voimakas ripuli.
Kissaruton tyypillinen oire on ripuli, joka johtuu suolistonukan vaurioitumisesta viruksen tuhotessa suolen pintasolukkoa. Virus lisääntyy nopeasti jakautuvissa suolen sisäpinnan soluissa. Samanaikainen muu virusinfektio, kuten kissan koronavirus, saattaa pahentaa tautia entisestään. Kissarutto voi tarttua kaikenikäisiin kissoihin. Pennut ovat tartunnalle kaikkein herkimpiä ja niillä tauti on myös vakavin – yli 90 % tartunnan saaneista menehtyy. Kohdussa tai pian syntymän jälkeen saatu infektio voi vaikuttaa keskushermostoon johtaen pikkuaivojen vaurioitumiseen, joka ilmenee liikehäiriöinä mm. haparoiva liikkuminen, kaatuilu ja tärinä.
Diagnoosi
Kissarutto voidaan todeta osoittamalla virus ulosteesta kaupallisilla pikatesteillä. Näiden testien herkkyys ja tarkkuus on riittävä verrattuna PCR-testaukseen tai perinteiseen viruksen eristämiseen ja viljelyyn soluviljelmissä. Seerumin vasta-aineita voidaan osoittaa erilaisilla serologisilla testeillä.
Hoito
Käyttökelpoista spesifistä hoitoa ei ole tarjolla, joten sairaan kissan hoito perustuu sen elintoimintojen tukemiseen ja sekundaaristen bakteeritulehdusten torjuntaan. Suonensisäinen nesteytys, jolla pyritään korjaamaan ripulin aiheuttamat neste- ja suolatasapainon häiriöt, on tärkein oireenmukainen hoito. Suolenseinämän vakava vaurioituminen virusinfektion seurauksena voi johtaa siihen, että suolensisällön bakteerit pääsevät tunkeutumaan verenkiertoon. Tämä voi helposti aiheuttaa verenmyrkytyksen, koska sairaan kissan immuunijärjestelmä on myös viruksen runtelema. Verenmyrkytyksen ennaltaehkäisyyn käytetään antibioottihoitoa, joka annetaan usein suonensisäisesti.
Ennaltaehkäisy
Koska kissarutto on usein vakava ja virus on niin yleinen ja kestävä ympäristössä, kaikkien kissojen rokottamista sitä vastaan suositellaan vahvasti. Sisäkissatkaan eivät ole suojassa tartunnalta, koska virus voi siirtyä sisätiloihin esim. omistajan kengissä.
Lähde: Faunatar, Wikipedia